Syyskuu 2018
Elviira ja Aapo sai viettää ihanan laidunkesän Hajalassa niin kuin oli sovittukin. Syyskuussa niiden piti muuttaa takaisin tallille, jossa Aapo majaili ennen laitumelle siirtymistä. Tallinomistajat kuitenkin ilmoittivat myyvänsä paikan, joten alettiin etsiä uutta paikkaa. Loppujen lopuksi mutkien kautta järkevimmäksi ja helpoimmaksi tuli, että hevoset jäivät kesäpaikkaansa myös talveksi. Sovittiin, että heille rakennetaan pihattokoppero ja heinäautomaatti, jolloin paikan pitäjät ei ole hevosissa kiinni ollenkaan. Siinä on toki kolmen hevosen talli, varustehuoneineen ja pesupaikkoineen, mutta koettiin silti parhaaksi vaihtoehdoksi pihaton rakentaminen, helppouden ja hevosten hyvinvoinnin kannalta. Niimpä syyskuun lopulla hevoset palasivat toiselta laidunlohkolta tuttuun kesätalliin ja me aloitettiin pihaton ja heinäautomaatin rakentaminen. Ideana oli, että joka päivä on tallilla käytävä, mutta yhden kerran pitää riittää. Omat ratsastelut väheni syksyllä eritoten Aapolla, kun toivottu pieni perheenlisäys ilmoitti tulostaan. Haettiin hevosten kaikki kamat edelliseltä tallilta pois ja järjestelin satulahuoneen uuteen uskoon.
 |
| Onnenperän kentällä hyppäämässä tuhdin laidunlomalaisen kanssa |
Lokakuu 2018
Pihaton rakennus jatkui ja saatiin se siihen kuosiin, että niillä oli jo sateensuoja, kun pihatossa oli katto ja seinät. Pohjaa ei tehty, sillä kuivikkeen alle laitettiin kumimattoa, jotta kuivike ei ala maatumaan siihen kohtaan. Kuivikkeeksi valikoitui olki, jota hevoset saivat myös heinän kulutuksen minimoimiseksi syödä vapaasti. Lokakuu oli melko märkä ja painittiin pihaton märkyyden kanssa jonkin verran. Lopulta päädyttiin kaataamaan useampi säkki turvetta vielä olkipatjan alle, ja näin ollen pääliosa oljesta pysyi aina kuivana. Oljen kulutus tippui ainakin puolella tässä kohtaa. Hevosille laitettiin pihattoon heinälaari, jossa on olkea reilusti tarjolla koko ajan. Alkuun ne kaivoi pihaton olkipatjan täyteen koloja, kun mutustivat sieltä olkea. Lokakuussa tein myös viimeisen työssäoppimisen, ja jäin odottelemaan helmikuun viimeistä näyttöä. Työssäoppimisen jälkeen pääsin päiväkotiin töihin. Aapon seisoskelu ja tekemättömyys alkoi turhauttamaan ja uskalsin jälleen kysyä sille vuokraajaa. Muutama sitä kävi kokeilemassakin, mutta turhaan. Poni juoksi alta pois, eikä vuokraajaehdokkaista kokeilukerran jälkeen kuulunut mitään, vaikka kuulemma Aapo vaikutti todella kivalta... Viimein löysin lapsuudenkodin naapurissa asuvan Iineksen, joka kävi kokeilemassa ja olin niin onnellinen, kun viimeinkin löytyi tarpeeksi topakka ja ponin sielun elämää ymmärtävä ratsastaja. Aapon liikutus on pääosin ollutkin Iineksen käsissä lokakuusta asti.
Marraskuu 2018
Marraskuussa maastoilin Elviiran kanssa viimeiset maastoilut, enkä sen koommin ole ratsastanut. Iines liikutteli Aapoa, itse ajoin jonkun verran Elviiran kanssa ja touhuilin kummankin kanssa maastakäsin. Perheen ensimmäisen koiran Ilonan kipuoireilut nosti taas päätään ja eläinlääkärissä ravattiin moneen otteeseen ja saatiin jos jonkinnäköistä kipulääkekuuria, turhaan. Pihaton ja heinäautomaatin rakentelut jatkuivat viikonloppuisin, arkena keskityttiin töihin ja muihin pakollisiin hommiin. Elviiran käytös alkoi muuttua hieman levottomaksi, ja katseessa oli koko ajan huolestunut ilme. Kersti täytti 2-vuotta, eikä havaittu merkkiäkään aikuistumisesta, alettiin puhumaan myös sterkkauksesta.
Joulukuu 2018
Muistin itsenäisyyspäivänä kärryjenkin olemassaolon, sekä sen, ettei Aapolla ole kärrytelty yli puoleen vuoteen. Käytiin Annikan kanssa suurella varauksella itsenäisyyspäivän ajelulla, mutta Aapo yllättikin positiivisesti ja saatiin ihan superhieno lenkki tehtyä, superhienossa kelissä! Tämän jälkeen ajeltiinkin useampaan otteeseen ja Aaposta tuli tosi kiva ja fiksu kärryponi. Vajaa vuoden takaiset maastoiluongelmat oli lähes tipotiessään, vaikka vastaan tuli myös jännittäviä asioita. Elviiran stressitasot nousi entisestään ja se kuumui kaikissa liikutuksissa tuhottoman paljon, koitettiin muuttaa ruokintaa, sekä lisättiin munkinpippuria rauhoittamaan sen mieltä. Ulkoisesti tamma oli loistavassa kunnossa. Jouluaattona päästiin ensimmäistä kertaa aattoaamun maastoon omilla hevosilla, kun Juho ratsasti Elviiralla ja me Annikan kanssa ajettiin Aapolla.
Tammikuu 2019
Vuosi vaihtui jälleen kerran ajellessa autolla ympäriinsä Unnan paukkuarkuuden takia. Hevoset oli ulkona ja oli ottaneet paukut varsin rauhallisesti heiniä syöden. Aapon kanssa jatkettiin kärryajeluita ja uskalsin jopa kertaalleen lähteä sen kanssa yksin kärryttelemään. Reissu meni upeasti, eikä meillä ollut yhtäkään ongelmatilannetta! Saatiin superkivoja laukkapätkiäkin. Hankitreeneistä otettiin myös ilo irti, kun Annika liikutteli molempia heppoja alapellolla. Aapon kanssa treenit pysyivät tosi lyhyinä, kun lunta oli niin paljon, että sen oli jo aika vaikea liikkua.
Tammikuussa Ilona kävi myös hammaskivenpuhdistuksessa, jolloin saatiin syy yli puoli vuotta jatkuneelle syömättömyydelle ja nielun alueen kipukäytökselle. Ilonalla oli pahalaatuinen kasvain kurkussa. Päätös lopettamisesta oli helppo, toisaalta tuhottoman vaikea. 15. päivä matkattiin Perniöön tuttuun eläinlääkäriin. Kello oli varttia vaille kuusi illalla, oli kaunis pakkasilta, kun kävelin vielä viimeistä lenkkiä Perniössä Ilonan kanssa. Mummeli oli varsin reipas ja juoksenteli iloisena fleksin päässä. Silmissä näkyi juuri se ilo, jonka tahdoin nähdä. Pakkanen supisti kasvainta aina tehokkaasti, jolloin Ilona oli huomattavasti pirteämpi. Sinä iltana meidän perheen ensimmäinen koira sulki silmänsä viimeistä kertaa ja matkasi Nallen, Pepin ja Brunon seuraksi sateenkaarisillalle.
Vain yksi voi olla ensimmäinen, kiitos että olit.
Lemieux Mannequin
Ilona
25.9.2007-15.1.2019
Perheeseen hankitaan koira, kun lapset niin haluaa. Naapurin koiria on lenkitetty jo riittämiin. Kun kesäyöllä huutaa pihanurmella siskon kanssa, että me tahdotaan koira, on sillä uskomaton vaikutus vanhempiin. Äiti ei kyllä olisi halunnut koiraa, mutta olitkin maailman paras ja niin koirasta, jonka piti pysyä koko ajan kodinhoitohuoneessa, tuli koira joka nukkui yönsä sängyssä, päivät sohvalla ja istui sunnuntaisin päivällispöydän päässä, saaden aina osansa. Niin kovin paljon me tehtiin väärin, ja niin kovin paljon meille opetit. Viimeisimpänä sen, miten tajuttoman vaikeaa on luopuminen ja siitä selviäminen, niin paljon olisin tahtonut sinun vielä näkevän, enkä osaa kylliksi kiittää kaikesta mitä meille, koko meidän perheelle, olet antanut ja niitä muistoja ei kukaan koskaan vie pois. Kiitos, kun olit silloin, kun ketään muu ei ollut ja nuoren teinin oli paha olla. Kiitos kun pidit kaidalla tiellä ja autoit elämään. Kiitos kaikista niistä ihmisistä ja kokemuksista jotka annoit, auttaen melko horjuvin siivin koiraharrastusten maailmaan. Kiitos, kun kestit noita riiviöpentuja Unnaa, Kerstiä, Fridaa ja opetit ne koiran elämän alkutaipaleelle, olit niin kovin viisas.
Kiitos, kun olit meidän perheen Ilona.
Enää ei satu mihinkään ja siellä on tuttuja vastassa Peppi, Nalle, Bruno... Juoskaa taas yhdessä ja tulkaa vastaan, sitten kun aika on.
Helmikuu 2019
Kärryillä ajelu jäi pahimmaksi lumiajaksi, kun ei tiennyt lenkkien teiden kunnosta juuri mitään. Ostin Tokmannilta ahkion ja ajelin Aapon kanssa kentällä ja pellolla sillä. Aapo oli homman kanssa ihan lungisti, eikä se juuri korvaansa lotkauttanut perässä tulevasta ahkiosta. Elviiran käytösongelmat ja käsiin räjähtänyt eroahdistus nosti päätänsä lähes päivittäin. Mikään ei ollut muuttunut, mutta hevosen ei enää jostain syystä vain ollut hyvä olla. Alettiin pohtia eri ratkaisuja ja varattiin Elviiralle teurasaika maaliskuulle. Juho maastoili Elviiran kanssa viimeisiä maastolenkkejä. Jenna alkoi pitkästä aikaa ratsastaa taas Aapolla, jolloin hevoset pääsivät maastoon yhdessä.
Tähän hetkeen:
Elviiran tilalle piti tulla Aapon seuraksi poniruuna, joka olisi ollut meidän vapaassa käytössä, muttei oma. Ei haluttu enää toista omaa. Asiat eivät taaskaan menneet niinkuin piti, joten alettiin etsiä Aapolle muuta kaveria. 3.4 sunnuntai-iltana puolen tunnin sisällä tapahtui niinkin paljon, että seuraavana päivänä lähdettiin Raumalle trailerin kanssa. Raumalla vartin verran mahdollista tulokasta katseltuani täytettiin paperit ja pakattiin poni traileriin. Maanantai-iltana puoli kymmenen aikaan Hajalassa trailerista ulos asteli meidän kolmas kaviokas, irlannincob-tamma Wilma. 3-vuotias muutamaan kertaan selässäkäyty nuorikko sai loimen niskaansa ja pääsi omalle puolelleen pihattoon. Elviira ja Aapo rajattiin metsäosuudelle yhdeksi yöksi, jonne he saivat oman vesiastian ja pääsivät aidan ylitse tutustumaan uuteen tulokkaaseen. Ajattelin, etten laita kolmikkoa yhteen vajaaksi viikoksi, vaan Aapo ja Wilma pääsevät yhteiseen tarhaan, kun Elviira lähtee. Taaskaan ei mennyt niinkuin piti... Vesikuppiuimari Aapo tuhosi vedenlämmittimen sen ollessa normaalista poikkeavassa paikassa ja näin ollen Aapolta napattiin hokit pois ja hevoset pääsivät samaan tarhaan, kun vesiastia uuden lämmittimen kera oli pakko palauttaa takaisin normaalille paikalleen. Tammat ystävystyivät heti ja ehtivät selkeästi luoda hyvän suhteen. Aapoa kiinnosti lähinnä ruoka. Kuluva viikko meni vähän sumussa. Omaa mieltä puristi tieto Elviiran lähdöstä ja samalla jännitin kovasti Wilman sopeutumista uuteen laumaan. Torstaina kengittäjä kävi ottamassa Elviiralta vielä kengät pois. Perjantaina meillä oli töistä vapaa, kun mentiin naimisiin maistraatissa.
Sunnuntaina oltiin koko päivä tallilla. Otettiin kaikki hevoset yhdessä kentälle tarkoituksena ottaa niistä vielä kuvia yhdessä. Sinä päivänä meillä oli vielä kolme hevosta.
Kolmen jälkeen otettiin Elviira talliin, leikattiin viimeiset tupsut harjasta ja hännästä. Puunattiin se oikein hienoksi ja laitettiin loimi, sekä kuljetussuojat päälle. Neljältä Elviira oli jo trailerissa ja lähdettiin ajamaan kohti Urjalaa. Elviira matkusti nätisti. Paikan päällä saatiin taluttaa se karsinaan ja viettää siinä aikaa niin paljon kuin haluttiin. Teurastamon pitäjä oli erittäin mukava ja meille jäi niin hyvä fiilis, kun vain tollaisesta tilanteesta voi jäädä. Pois lähteminen ei ollut kovin helppo. Syötiin vielä omenoita ja porkkanoita, sanottiin kymmeneen kertaan heipat, sataan kertaan miten hieno se oli ja tuhat kertaa kuinka paljon me sitä rakastettiin, halattiin viimeisen kerran ja painettiin pää pehmeään karvaan. Seitsemän jälkeen suljettiin tallin ovi perässämme ja lähdettiin ajamaan kotiin. Seuraavana aamuna Elviira laukkasi vihreämmillä laitumilla.
Hieno pieni Elviira,
nuku rauhassa <3 !
Uuden tulokkaan Wilman (Tilta Starr) kanssa on käytetty aikaa tutustumiseen ja arjen opetteluun. Monet asiat tuottaa päänvaivaa vielä ja moneen kertaan pitää kokeilla voiko ja saako näin toimia. Ihmisen yli ei saanut rynniä, tallista ulos ei saanut rynniä, kaikkea ei voi ottaa suuhun, Aapo on ärsyttävä läskipallo joka ei anna muiden syödä, riimun laittaminen on huomattavasti kivempaa kun nostaa pään oikeeeeeen ylös ja vähän peruuttaa... Ratsastus on nyt kuopattu suunnitelmista Wilman kanssa ainakin kesään asti, selkä on vielä kovin keskeneräinen. Ohjasajoa ja maastolenkkejä talutellen, aloitetaan näin. Vauvaheppa saa suurimman osan ajasta vain olla ja opetella uutta elämää pihatossa. Monet jutut on vielä niin jänniä. Kaikinpuolin kivanoloinen hevosenalku, odotan innolla, että mitä tästä vielä tulee.
Molempia heppoja voi seurata instagramissa: @starhillalbert sekä @tiltastarr
-Heidi
