KIMI ON PARAS!

  "Tämä otsikko (en siis viittaa tekstin sisältöön) on omistettu Henrille ja Kimille, poikien näin tahtoen. Tunnen suurta iloa kirjoittaessani tätä, koska pojat ovat pitäneet minulle koko illan aivan mahtavaa seuraa, juttuluokan laatu 6/5, koska salami ! WOUWOUWOU!!!!"

Torstaina mentiin tallille taas ja oli oikeen kiva ilma. Laitettiin poni kuntoon ja lähettiin. Tällä kertaa suunnitelmissa "koulutreeni" pellolla. Tarkoituksena saada rentoutumaan ravissa. Kävelin ensin pellolle ympyrän, että on helpompi mennä. Ponille tuli jo siinä vähän hiki :D Aloin sitten ravailemaan ja kyllähän loppua kohden ravi parani huomattavasti ! Otin laukat toiseen suuntaan ja Annika ratsasti ponin sitten taas toiseen suuntaan. Oli muuten aivan ihana ilma jälleen kerran !

Tallille tultua käytiin vielä kävelemässä Sandran kanssa vähän. Heitin sille loimen päälle ja suitset päähän varmuuden vuoksi. Kamera oli taas mukana, ja saatiin meistä muutama ihan kivakin kuva.

Tä on mun lemppari !

Kävin myös tossa yks päivä kuvailemassa kun ulkona oli niin hirveen kiva ilma. Sain ihan kivoja kuvia ja Ilonakin oli vähän aikaa "poseeraustuulella". 

Tää on varmaan mun lemppari :) !

Mulla on ollut nyt aika vähän kortilla, eikä oikein tunnu aika riittävän. Onneks oli tää loma ah ! <3 Ehtis vähän rauhottua ja hengähtää. Mun täytyy nyt oikeest alkaa miettimään, et mihin mä tätä aikaani käytän kun koulu alkaa. Ens viikko mulla on ainakin ihan hirveetä menoa. Enkun koe on tiistaina ja keskiviikkona ja siihen on pakko lukee, jos meinaan siitä saada jonkun näytettävän numeron. Keskiviikkona en tiä mitä teen, mutta tallille en ainakaan ehdi. Todennäköisesti meil on treenit Veran kanssa tai sit mä lähen juoksemaan kunnon lenkin. Torstaina meil on treenit joko Turussa tai tällä. Perjantaina mä meen lietoon Verttiin ja lauantaina on varmaan sit kaikki vaatteitten kattomiset, viimiset reenit ja sunnuntaina Veran ja Kaarlon rippijuhlat. Siellä menee varmaan koko päivä. Huhhuh !!

Konstaa ehdin varmaan viikossa käymään vaan kerran kattomassa. Nyt oon ollut Mantan omistajan kanssa taas juttusissa ja ollaan vähän näin aateltu, että alkaisin Mantuskaa taas kerran viikossa käymään ratsastamassa. Jospa sitä pääsis ehkä kesällä joihinkin valmennuksiin ! Kauhee hinku mulla olis päästä valmentautumaan ja ehkä vähän kisaamaankin... Muutama kesäfiilistely kuva, jotka tosin on syyskuulta :D

     -Heidi-

Kokonaisen viikon sepustukset

Ehkä tää blogin kirjoittaminen on jäänyt vähän vähemmälle.. :D No joo, nyt ois taas paaaaljon kirjotettavaa. Eli alotetaan vaikka siirtymällä viikko ajassa taaksepäin.

   Keskiviikko 13.2.2013

Konsta lähti seurahepaksi Vermoon yhdelle ravihepalle, joka ei viihdy traikussa yksin. Konsta sai uuden huovan muttei päästykkään testaamaan sitä vielä. Mentiin kuitenkin siivoamaan karsinat ja päästiinkin ratsastamaan Sandralla. Sandra on vielä sairaslomalla (paranemaan päin) joten käveltiin vain. Sandra oli kiva ratsastaa ja tällä viikolla meiän olis sitä tarkotus kävelytellä muutenkin.

  Perjantai 15.2.2013

Perjantaina päästiin ekaa kertaa kunnolla testaamaan uutta satulaa. Silloin tuli myös uudet suitset ja rintaremmi. Pistettiin poni kuntoon ja lähettiin hyppäämään. Okei, huomasin heti, että satulaan on pakko ostaa häntäremmi, muuten ei vain kertakaikkiaan onnistu. Hypätessä ilman häntäremmiä pystyi ihan menemään, ei se siinä oikeastaan haitannut. Poni hyppäs tosi hienosti ja sille tuli oikeesti ihan hiki ! Nyt ei sille ookkaan vähään aikaan noin hiki tullut.

 Lauantai 16.2.2013

  Laitettiin satulaan häntäremmi ja lähdettiin jälleen kerran hyppäämään. Poni meni paaaljon paremmin ! Häntäremmi siis auttoi, hyvä niin. Mentiin taas aika reippaasti mutta poni meni paremmin kuin eilen ! Otettiin paljon kivoja kuvia, joita tungen nyt tähän väliin.

Tässä näkyy nää suitset :) 

    Maanantai 18.2.2013

Olin Emilyn kanssa ratsastamassa Keimoa. Tai ei Emily ratsastanut, vaan oli seurana ja heilumassa kameran kanssa. Ei kuvista kiitos Emilylle ! Haettiin poni tarhasta, ei mitenkään kovin iloisella päällä hän ollut tai ainakaan innoissaan lähdössä töihin... Laitettiin se tallissa kuntoon. Menin ilman satulaa. Lähettiin metsään kävelemään, vastaan tuli pieni hankipätkä ja ajattelin laukata sen. Poni alkoi tehdä ihme pomppuja ylöspäin. En meinannut siinä tippua, annoin ponin pomppia rauhassa ja nauroin itse selässä. Käveltiin sitten sellasta polkua pitkin yhden ylämäen päähän. Päätin laukata ylämäen. Poni pomppi jälleen, mutta meni kyllä loppupätkää tosi hienosti ! Käännyin sitten yhdelle polulle, jonka suunnittelin laukkaavani ylös. Ravasin sitä pois päin, kunnes poni yhtäkkiä kääntyi puskaan ja tipuin, ei sattunut ja nousin takaisin selkään. Jatkoin vielä vähän matkaa pois päin ettei poni opi huonoa tapaa tiputtaa ratsastaja.. Käännyin sitten ja laukkasin takasinpäin. Poni pomppi ja ryösti samaan aikaan. Siinä kohtaa mä en enää pysyny selässä vaan tipahdin jälleen. Onneksi sain pidettyä ponin ohjista kiinni, ni ei päässy karkuun. Hyppäsin jälleen takas selkään ja jatkoin laukalla ylöspäin. Kiskaisin ponin pään parikertaa ylös ja sen jälkeen se laukkas nätisti. Tiellä se vielä steppaili paljon, tais kuumua laukkaamisesta :D Keimo piristyi kyllä selkeesti lenkistä ja olikin tallissa ihan into piukassa. Tarhaan päästyä se meni heti piehtaroimaan ja juoksi sen jälkeen alas syömään.

Renny otti ihan rennosti, kun me tultiin tallille :D

Hippovompatti <3 

Superponi <3

Innostuin vähän kuvailemaan kun kävelin tallille päin

Kissat lähti aluksi meiän mukaan, mutta saatiin ne lopuksi jäämään tallille

     Keskiviikko 20.2.2013

Olin yksin ratsastamassa Konstaa, kun Annikalla oli kaveri enkä halunnut heitä häiritä. Oli ihan kiva kyllä mennä yksin välillä, sitä varmaan viimeksi tehty Mantalla syyslomalla..  Siivosin karsinat oikein kunnolla läpi ja puhdistin viimeistä oljenkortta myöten. Mulla meni varmaan tunti pelkästään karsinoiden siivoomiseen. Sen jälkeen hain ponin tarhasta. Harjasin sen oikein kunnolla niin ettei mistään lähtenyt yhtään pölyä enää. Paljon siitä lähti jo karvaa! Varustin sen ihan rauhassa enkä pitänyt yhtään kiirettä. Tunnustelin sen koko kropan läpi ja tarkasti kaikki jalat. Laitoin taas vaaleensiniset kamat ja uudet suitset. Ponilla on tällä hetkellä kahdet suitset, toiset on ajosuitset ja vähemmän enää käytössä. Pistin piuhat kiinni, kun nyt ei olla vähään aikaan niillä menty, ja tuntui viimeksi, ettei poni taivu alas millään, vaikka kuinka työstäisi ja houkuttelisi. No nytkin se taisteli ekaksi vastaan varmaan 5 minuuttia, annoin sitten vain reilusti ohjaa ja pyysin pitkää käyntiä. Kyllähän se siitä sitten alkoi sujua. Konsta ravasi jo tosi hienosti piuhoilla, laittoi kaulaa alas ja kulki kauniisti. Nyt ollaan haettu pitkää ja matalaa muotoa ja kun se alkaa löytymään voidaan alkaa pikkuhiljaa sitä nostelemaan. Nyt täytyy kyllä selkeesti ratsastaa enemmän piuhoilla ja alkaa jossain pyörittelemään tota ympyröillä, vasenta laukkaa ei tänään meinannut millään nousta. Lopulta sain senkin sieltä nousemaan, mutta aika heikosti se pysyi ylhäällä. Otin muutaman spurtin vasenta laukkaa ja parani sen jälkeen huomattavasti. Tänään oli tosi kiva ilma ratsastaa ! Aurinko paistoi eikä metsässä edes tuullut. Pari kertaa pysähdyttiin vain ihailemaan maisemia kun oli niin nättiä. Oioi, kevätkin alkaa tulla ! Ois voinu vaan ratsastaa ja ratsastaa. Kameraa mulla ei ollut mukana, joten kuvia ei nyt ole siltä kertaa.

    -Heidi

Sometimes its hard to follow your heart

"Sometimes when you're young you think nothing can hurt you. It's like being invincible. Your whole life is ahead of you and you have big plans. Big Plans. To find your perfect match, the one who completes you. But as you get older you realize it's not always that easy. It's not until the end of your life that you realize how the plans you made where simply plans. Because at the end when you're looking back instead of forward you want to believe you made the most of what life gave you. You want to believe you're leaving something good behind. You want it all to have mattered."

  Pyydettiin postausta Manista, ehkä elämäni hevosesta tai sielunkumppanista, ehkä ei. Tässä tämä postaus nyt kuitenkin on. 

 Ehkä väkisinkin tutustuu hevoseen, joka on samalla tallilla kuin ratsastettava poni. Sitä vie aamuisin ulos, pesee iltaisin jalat ja vie karsinaan. Tämä hevonen oli inhottava, ilkeä, vallanhimoinen, agressiivinen, vaarallinen ja äkäinen. Jossain kohtaa kai kiinnostuin siitä, tai ehkä tunteesta joka tuli, kun sain sen onnistuneesti talutettua talliin, ilman ryöstämistä, pelkäämistä tai verijälkiä. Pidensin taluttamistmatkaa, aloin harjailla sitä ja kävin vain moikkailemassa sitä tarhassa. Vähitellen molemmat tottui toisiinsa. Mani oppi, ettei sen tarvitse säätää, jos tarvitsee säätää, minä hoidan sen. Se oppi ottamaan ihan rauhassa ja pikkuhiljaa kai nauttimaankin siitä, että joku keskittyi vain siihen. En usko, että Mania koskaan ollaan kohdeltu huonosti, tai mistä sitä tietää, mutta sen käytös vain viestitti siitä, että sen on täytynyt ottaa johtajan paikka. 

maaliskuu//2012

Jossain kohtaa kävi mielessä, että mitä jos tonne selkään joskus pääsis vaikka. Huhtikuussa taluttelin Mania joka päivä tallilla noin 10 minuuttia. Erilaisia seuraamisharjoituksia ja kunnioitusta. Pikkuhiljaa Mani alkoi ymmärtämään, ettei ihminen ole tarkoitettu jyrättäväksi. Mun suunnitelmilla olin kai laskenut, että pystyisin vuoden päästä Manilla ratsastamaan yksinäni käyntiä ja ravia. Laukkaa tuskin ikinä kuvittelinkaan. 

Toukokuussa meillä meni jo ihan ok hyvin. Me tultiin toimeen, puhallettiin yhteen hiileen. Oltiin toistemme seurassa jopa rauhallisia ja molemmilla oli sama tavoite; jonnekkin, mutta yhdessä. Pikkuhiljaa alkoi näkymään hyviä merkkejä, karva alkoi oikeasti kiiltää. Hevosen silmissä oli halua ja innoa tehdä töitä. Me liikuttiin irtojuoksuttamalla, juoksuttamalla ja taluttelemalla. Olin iloinen joka kerta, kun tulin kotiin, eikä mihinkään sattunut. Mani oli oppinut kunnioittamaan. Toukokuun lopussa tapahtui elämää suurempi ihme. Mani sai elävän oikean ratsastajan selkäänsä. Olivia oli käynyt selässä muutaman askeleen ajan joskus toukokuun puolessa välissä, todettiin silloin ettei Mani ole vielä valmis siihen ja selkäännousua pelkää yli kaiken. Myös satulakammo oli olemassa tällöin. Toukokuun lopussa Mani oli jo valmis siihen. Selkäännousu oli edelleen ongelma, mutta siitäkin selvittiin tosin se vei parhaillaan puoli tuntia. Lopulta saatiin Annika sinne selkään. Annika oli ensimmäinen, jonka selässä olemista "mun aikana" voitiin kutsua ratsastamiseksi. Annika käveli noin 10 kierrosta, otti vähän ravia ja käveli vielä. Talutin koko ajan. Annika ei varmaan ihmeemmin missään kohtaa pitänyt Manista, mutta mä opetin sen tulemaan toimeen sen kanssa. Ehkä sitä joskus näki, että Annika nautti siitä, kun se onnistui Manin kanssa.  Myös mä pääsin Manin selkään toukokuun lopulla. Annika oli selässä ensin muutaman kierroksen. Annika ja Mani meni puomejakin käynnissä ja ilman taluttajaakin kerran. Olin niin onnellinen ja ylpeä tällöin, vaikkakin se vei taas vähintään 20 minuuttia. Mani rauhottui heti kun pääsin selkään. Pidin ohjat tuntumalla ja rapsuttelin sen säkää. Kun päätin kokeilla ravia, tajusin miten isot askeleet Manilla oli. Se vei paljon aikaa kun niihin tottui. 

   

Kesäloman alettua mä aloin tosissani uskoa jotain Manista. Mä päästin sen vapaana juoksemaan tarhaan, se juoksi innoissaan. Tein pienen kavaletin ja se hyppäs sitä. Yhtenä päivänä, päivä, joka on ehkä mun muistoissa ihmeellisin Manin kanssa. Se oli taas vapaana tarhassa ja se juoksi. Irtojuoksutin sitä noin vartin. Se hyppi ja pomppi ja riehui. Menin sen viereen silittelin sitä ja lähdin kävelemään Annikan luo. Tuo rauhallinen, levollinen, tyyni ja luottavainen kaunis olento seurasi mua varmin askelin, kun pysähdyin pysähtyi sekin. Kun lähdin juoksemaan, alkoi sekin ravaamaan. Olin niin onnellinen. 

Ratsastin tarhassa jo itsenäisesti ravia ja käyntiä. Mentiin puomeja, jos joku kohta oli pelottava me tutkittiin sitä yhdessä ja sen jälkeen mentiin siitä nätisti. Tehtiin siirtymisiä ja pysähdyksiä. Hidashan toi oli pohkeelle eikä se oikein osannut, mutta se yritti ja teki parhaansa, se riitti mulle. Kerran me käveltiin Annikan kanssa kakspäällä loppukäyntejä, ja voi että kun mä olin ylpee ! 

Vähitellen me alettiin ratsastamaan muuallakin kuin tarhassa. Ravailtiin pellon reunassa ja alettiin enemmänkin ratsastamaan yhdessä kulmassa. Kannoin sinne muutaman puupölkyn ja puomin. Me alettiin pikkuhiljaa hyppäämään. Se oli mahtava fiilis, kun tuli ekat laukka-askeleet! Jo silloin totesin, että tolla on upee laukka, ei ehkä joidenkin koulutuomareiden mielestä, mutta selkään se tuntuu niin kivalta! Kesäkuussa me hypättiin jo 70 senttiä, ralliteltiin täysiä pelloilla ja nostettiin jopa oikeita laukkoja !

Ei me kauheesti noita esteitä liioteltu... 

Annikakin innostu kokeilemaan, oiskohan eka laukka Manilla. 

Heinäkuuhun mennessä Mani oli oppinut nostamaan laukat, hyppäämään hienosti ja saavuttamaan mun täyden luottamuksen. Me ei ehkä oltu kaikkein näyttävin ratsukko, osattu mitään hienoja kiemuroita, mut meillä oli yhdessä tosi hauskaa. 

   Mani myytiin syksyllä 2012, mutta jatkoin vielä Manin ratsastusta muutaman kuukauden ajan uudella omistajalla, kunnes tein ehkä yhden elämäni vaikeimmista päätöksistä. Lopetin Manin vuokrauksen, syitä oli monia, päälimmäisinä ehkä se, että matka on kovin pitkä ja ei se ole enää sama Mani, sen tavat on muuttuneet, se ei enää näytä samalta ja päätös sitten oli tämä. Vaikeaa se oli, mutta ehkä parempi näin. 

Hienointa Manin kanssa oli se, että joku, jolla ei ollut minkään laista halua miellyttää ihmistä, olla sen kanssa tekemisissä, oppi luottamaan. Siitä vaarallisesta ja inhottavasta hevosesta tuli mulle ylpeyden aihe, syy elää olla olemassa. Se odotti joka päivä, oli iloinen ja pirteä oma itsensä. Odottaa se edelleen, ehkä...

      -Heidi-