Sometimes its hard to follow your heart

"Sometimes when you're young you think nothing can hurt you. It's like being invincible. Your whole life is ahead of you and you have big plans. Big Plans. To find your perfect match, the one who completes you. But as you get older you realize it's not always that easy. It's not until the end of your life that you realize how the plans you made where simply plans. Because at the end when you're looking back instead of forward you want to believe you made the most of what life gave you. You want to believe you're leaving something good behind. You want it all to have mattered."

  Pyydettiin postausta Manista, ehkä elämäni hevosesta tai sielunkumppanista, ehkä ei. Tässä tämä postaus nyt kuitenkin on. 

 Ehkä väkisinkin tutustuu hevoseen, joka on samalla tallilla kuin ratsastettava poni. Sitä vie aamuisin ulos, pesee iltaisin jalat ja vie karsinaan. Tämä hevonen oli inhottava, ilkeä, vallanhimoinen, agressiivinen, vaarallinen ja äkäinen. Jossain kohtaa kai kiinnostuin siitä, tai ehkä tunteesta joka tuli, kun sain sen onnistuneesti talutettua talliin, ilman ryöstämistä, pelkäämistä tai verijälkiä. Pidensin taluttamistmatkaa, aloin harjailla sitä ja kävin vain moikkailemassa sitä tarhassa. Vähitellen molemmat tottui toisiinsa. Mani oppi, ettei sen tarvitse säätää, jos tarvitsee säätää, minä hoidan sen. Se oppi ottamaan ihan rauhassa ja pikkuhiljaa kai nauttimaankin siitä, että joku keskittyi vain siihen. En usko, että Mania koskaan ollaan kohdeltu huonosti, tai mistä sitä tietää, mutta sen käytös vain viestitti siitä, että sen on täytynyt ottaa johtajan paikka. 

maaliskuu//2012

Jossain kohtaa kävi mielessä, että mitä jos tonne selkään joskus pääsis vaikka. Huhtikuussa taluttelin Mania joka päivä tallilla noin 10 minuuttia. Erilaisia seuraamisharjoituksia ja kunnioitusta. Pikkuhiljaa Mani alkoi ymmärtämään, ettei ihminen ole tarkoitettu jyrättäväksi. Mun suunnitelmilla olin kai laskenut, että pystyisin vuoden päästä Manilla ratsastamaan yksinäni käyntiä ja ravia. Laukkaa tuskin ikinä kuvittelinkaan. 

Toukokuussa meillä meni jo ihan ok hyvin. Me tultiin toimeen, puhallettiin yhteen hiileen. Oltiin toistemme seurassa jopa rauhallisia ja molemmilla oli sama tavoite; jonnekkin, mutta yhdessä. Pikkuhiljaa alkoi näkymään hyviä merkkejä, karva alkoi oikeasti kiiltää. Hevosen silmissä oli halua ja innoa tehdä töitä. Me liikuttiin irtojuoksuttamalla, juoksuttamalla ja taluttelemalla. Olin iloinen joka kerta, kun tulin kotiin, eikä mihinkään sattunut. Mani oli oppinut kunnioittamaan. Toukokuun lopussa tapahtui elämää suurempi ihme. Mani sai elävän oikean ratsastajan selkäänsä. Olivia oli käynyt selässä muutaman askeleen ajan joskus toukokuun puolessa välissä, todettiin silloin ettei Mani ole vielä valmis siihen ja selkäännousua pelkää yli kaiken. Myös satulakammo oli olemassa tällöin. Toukokuun lopussa Mani oli jo valmis siihen. Selkäännousu oli edelleen ongelma, mutta siitäkin selvittiin tosin se vei parhaillaan puoli tuntia. Lopulta saatiin Annika sinne selkään. Annika oli ensimmäinen, jonka selässä olemista "mun aikana" voitiin kutsua ratsastamiseksi. Annika käveli noin 10 kierrosta, otti vähän ravia ja käveli vielä. Talutin koko ajan. Annika ei varmaan ihmeemmin missään kohtaa pitänyt Manista, mutta mä opetin sen tulemaan toimeen sen kanssa. Ehkä sitä joskus näki, että Annika nautti siitä, kun se onnistui Manin kanssa.  Myös mä pääsin Manin selkään toukokuun lopulla. Annika oli selässä ensin muutaman kierroksen. Annika ja Mani meni puomejakin käynnissä ja ilman taluttajaakin kerran. Olin niin onnellinen ja ylpeä tällöin, vaikkakin se vei taas vähintään 20 minuuttia. Mani rauhottui heti kun pääsin selkään. Pidin ohjat tuntumalla ja rapsuttelin sen säkää. Kun päätin kokeilla ravia, tajusin miten isot askeleet Manilla oli. Se vei paljon aikaa kun niihin tottui. 

   

Kesäloman alettua mä aloin tosissani uskoa jotain Manista. Mä päästin sen vapaana juoksemaan tarhaan, se juoksi innoissaan. Tein pienen kavaletin ja se hyppäs sitä. Yhtenä päivänä, päivä, joka on ehkä mun muistoissa ihmeellisin Manin kanssa. Se oli taas vapaana tarhassa ja se juoksi. Irtojuoksutin sitä noin vartin. Se hyppi ja pomppi ja riehui. Menin sen viereen silittelin sitä ja lähdin kävelemään Annikan luo. Tuo rauhallinen, levollinen, tyyni ja luottavainen kaunis olento seurasi mua varmin askelin, kun pysähdyin pysähtyi sekin. Kun lähdin juoksemaan, alkoi sekin ravaamaan. Olin niin onnellinen. 

Ratsastin tarhassa jo itsenäisesti ravia ja käyntiä. Mentiin puomeja, jos joku kohta oli pelottava me tutkittiin sitä yhdessä ja sen jälkeen mentiin siitä nätisti. Tehtiin siirtymisiä ja pysähdyksiä. Hidashan toi oli pohkeelle eikä se oikein osannut, mutta se yritti ja teki parhaansa, se riitti mulle. Kerran me käveltiin Annikan kanssa kakspäällä loppukäyntejä, ja voi että kun mä olin ylpee ! 

Vähitellen me alettiin ratsastamaan muuallakin kuin tarhassa. Ravailtiin pellon reunassa ja alettiin enemmänkin ratsastamaan yhdessä kulmassa. Kannoin sinne muutaman puupölkyn ja puomin. Me alettiin pikkuhiljaa hyppäämään. Se oli mahtava fiilis, kun tuli ekat laukka-askeleet! Jo silloin totesin, että tolla on upee laukka, ei ehkä joidenkin koulutuomareiden mielestä, mutta selkään se tuntuu niin kivalta! Kesäkuussa me hypättiin jo 70 senttiä, ralliteltiin täysiä pelloilla ja nostettiin jopa oikeita laukkoja !

Ei me kauheesti noita esteitä liioteltu... 

Annikakin innostu kokeilemaan, oiskohan eka laukka Manilla. 

Heinäkuuhun mennessä Mani oli oppinut nostamaan laukat, hyppäämään hienosti ja saavuttamaan mun täyden luottamuksen. Me ei ehkä oltu kaikkein näyttävin ratsukko, osattu mitään hienoja kiemuroita, mut meillä oli yhdessä tosi hauskaa. 

   Mani myytiin syksyllä 2012, mutta jatkoin vielä Manin ratsastusta muutaman kuukauden ajan uudella omistajalla, kunnes tein ehkä yhden elämäni vaikeimmista päätöksistä. Lopetin Manin vuokrauksen, syitä oli monia, päälimmäisinä ehkä se, että matka on kovin pitkä ja ei se ole enää sama Mani, sen tavat on muuttuneet, se ei enää näytä samalta ja päätös sitten oli tämä. Vaikeaa se oli, mutta ehkä parempi näin. 

Hienointa Manin kanssa oli se, että joku, jolla ei ollut minkään laista halua miellyttää ihmistä, olla sen kanssa tekemisissä, oppi luottamaan. Siitä vaarallisesta ja inhottavasta hevosesta tuli mulle ylpeyden aihe, syy elää olla olemassa. Se odotti joka päivä, oli iloinen ja pirteä oma itsensä. Odottaa se edelleen, ehkä...

      -Heidi-

sillee niinku koko viikko taas menny koht

Tosiaan viikonloppu meni mökkeillessä. Olihan meillä kivaa ! Taisin tosin saada jonkun nuhan kuolemantaudin ja nyt sairastelen sitten taas, vastahan sitä jouluna oltiinkin kipeenä. Keskiviikkona pääsi pitkästä aikaa moikkaamaan ponia. Viikonlopun se oli iloisesti vietellyt Annikan kanssa maastoillessa.

 Tiistaina lähettiin suoraan koulusta Veran kanssa Turkuun, tarkoituksena mennä Kaarlon kanssa syömään johonkin ja juttelemaan. Oli tosi kiva nähä taas kun viimeks tosiaan nähty yli viikko sitten.. :D Käytiin subilla syömässä ja sit kuljeskeltiin ympäriinsä. Miettikääs kuulkaa et meikä on nyt kulkenu ekan bussimatkansa ja mää jopa osasin ! En sit tiä osaisinko takasinpäin mut Turkuun nyt meni ainakin ihan hyvin :) Juteltiin siinä sitten niitä näitä ja tuli taas naurettua ittensä ihan kipeeks (kirjaimellisesti).

Keskiviikkona eli eilen oltiin tallilla. Käytiin vähän hyppäämässä ja poni hyppäsi aika mageesti ! Pari kertaa meni ohi, muuten aika kunnialla yli ! Harjasin Sandran ja Annika kuvaili meitä siinä sitten kans. Oon nyt yrittäny joka kerta harjata Sandran kun ollaan tallilla oltu. On se vaan niin superpuper ihana <3

Tänään käytiin hakemassa Konstalle satula. Huomenna meen yksin varmaan tallille, jospa sitä lähetään maastoilemaan sitten uuden satulan kanssa ;)

       -Heidi-

Nollalla ei saa jakaa !

Viime viikonloppuna mun piti mennä mun tädin luokse Raisioon kattomaan Roopea ja suloista serkkuani pikku-Rasmusta, mutta valitettavasti meno peruuntui... . :( No juups, perjantaina liikuteltiin Annikan kanssa Konstaa ekaa kertaa piuhoilla. Käveltiin paljon yritettiin saada poni siirtämään painoa vähän alemmas ja kulkemaan niin, ettei pää ihan koko ajan huitelis siellä pilvissä. Eka puoltuntia oli vähän sitä sun tätä, tapeltiin ihan perusjutuista mm. eteenpäinkulkemisesta ja kääntymisestä. Lopuks Konsta antokin sitten periks ja kulki tosi nätisti ! Takajalat jossain mahan alla ja pää kauniilla kaarella alhaalla. Otin pari kertaa laukatkin ja huhhuh eka kerta kun poni nosti käynnistä ja takajaloilla ! WOUWOUWOUWOUWOUWOUWOU!!!! Superhieno poni ! Lauantaina ei menty tallille, joten käytiin koirien kanssa lenkillä ja taidettiin sen jälkeen mennä koneelle. Otettiin Annikalle uus proffakuva ja muokkailtiin se.

Tämä viikonloppu ollaan oltu nyt mökkeilemässä Paimion nuorisoneuvoston kanssa mökkeilemässä Sauvon Karunassa. Hirveen kiva mökki ja tää porukka on kyllä ihan mahtava ! Ihan mahtavat maisemat ja tosi kiva oli käydä vähän tossa juoksemassa ! Kävin rannassa ja siellä oli peura parinsadan metrin päässä. Vitsit oli suloinen !

 Muiden neuvostolaisten suusta viikonlopun kulumista: Mentiin sokkona, syötiin hyvää ruokaa, saunottiin, syötiin lisää, ja lisää, päätettii, luottamusta kasvatettu leikkien avulla( kaikki edellämainittu tapahtui kokousten lomassa)

    -Heidi-

Koko viikonloppu Konstailua

Perjantaina ja Lauantaina tuli Konstailtua, perjantaina hiihtoratsastettiin, lauantaina hypättiin pientä estettä metsässä ja laukkailtiin pellolla, Konstalta aukes jalasta haava ja sen jalka oli ihan punanen. Tänään mentiin taas vähän hyppimään ja poni suorastaan lensi ! Kovalla vauhdilla meni ja lumi vaan pöllys. Haavakaan ei auennut ! Jesjes !

Konstan jalka lauantailta.. :/

      -Heidi

Vaiks tää maailma kaatuis meiän ympäriltä, vaiks tapahtuis mitä ni pitäisin käsiä sun ympärillä !

 Tänään mentiin aika aamusta Konstalle, siinä toivossa, että aurinko paistaisi, no eihän se paistanu... Mutta kuitenki pistettiin poni kuntoon. Jalkoihin punaiset pintelit, selkään punainen huopa ja kun edellisellä vuokraajalla oli ollut kaikki kamat omia, ei ponilla nyt ole suitsia, joten pistettiin riimuun ohjat kiinni, kun Konsta kuuntelee riimussakin tosi hyvin. Mentiin sitten pellolle, Annika talutteli Konstan alkukäynnit ja sen jälkeen aloin ravailemaan. Ravailin jonkun aikaa ja alettiin sitten laukkailemaan, kovaa mentiin ! Laukkailin radalla jonkin verran ja sen jälkeen Annika pääsi. Heti ensimmäisillä raviaskelilla hän sitten päätti valua sieltä alas ja niimpä poni tyytyväisenä laukkasi ympäri rataa, suoraan tallin ovelle. No, Annika takas selkään ja sen jälkeen menikin hyvin ja kovaa ! Hetki pellolla rellestettyä lähettiin kävelemään loppukäyntejä. Mentiin moottoritien yli sillan kautta ja käveltiin rajan yli Kaarinaan ja tultiin takaisin. Takastulomatkalla käytiin hakemassa paperia heseltä :D kyllähän meitä vähän katottiin, ois ollu varmaan helpompi laskea ketkä ei kattoneet... :D

Kamalaa miten pienessä ajassa ponista voi tulla niin paljon, nyt jo olen suunnitellut tulevat viikkoni Konstan mukaan. Onneksi matka tallille ei ole pitkä.

ja näin hän päätti tipahtaa 

ja vain hetkeä myöhemmin poni oli vapaana :D

kaksi kaaharia ;)

mun muru <3

maailman matkaajat <3 ! 

      -Heidi-

Jos jostain tärkeästä yrittää luopua, sen huomaa ettei se tärkeä tee sitä helpoksi

Tämän viikonpuolivälissä tilanne oli se, että mun piti keskittyä kevät täysin koiriin ja kouluun. Lopetin Manin vuokraamisen syystä, että matka sen tallille oli pitkä ja pelkkiin matkoihin meni jo paljon aikaa. Lupauduin ohjaamaan Nallen aksakurssille, joten vanhemmat ei enää suostunut kuljettamaan Paimion rajojen yli. Mantan vuokraamisesta pidän taukoa, tällä hetkellä omistaja ei tarvitse meidän apua, vaan on päässyt ihan hyvin käymään itse tallilla! Onhan mulla kauheen kova ikävä Mantaa, se vaan on omalla tavallaan paras <3 ! Ja oikeestaan kaikella muullakin tavalla paras. Eilen kuitenkin huomasin taas, että kun koitan pitää hepoista taukoa, ne tulee aina mukaan kuvioihin. Poni, jota ratsastin noin vuoden ehkä 4 vuotta sitten, ilmestyi taas elämääni. Toisin sanoen, minulla on taas vuokrahevonen, tai oikeastaan vuokraponi. Supersuloinen shetlanninponi Konsta ! Eli nyt viikkoani jakaa: Konsta, Nalle, Ilona, kaverit ja koulu.

Aamu lähti kivasti käyntiin oikein pitkällä lenkillä peltoja pitkin koirien kanssa. Kamerankin kuvakiintiö täyttyi mukavasti ;) Kuvista noin 20 oli kivoja ja onnistuneita. Eli taas kerran turhia kuvia oli varmaan miljoona, no ei ehkä ihan. Nalle riehus taas niin paljon, että siltä aukes jälleen kerran se tassu.. Toivottavasti nyt parantuis keskiviikoks :/ Pääsee hallille aksaamaan <3

 

Sen jälkeen ehdin hetkeksi koneelle tekemään videota, kunnes Annikalta tuli viesti, että nyt voidaan lähtee kattomaan Konstaa. No siinä sitten oltiin vartin sisällä autossa ja matkalla tallille. Katottiin ensin kaikki jutut läpi, juteltiin omistajan kanssa vähän. Mentiin sitten hakemaan poika tarhasta ja harjattiin se ihan kunnolla. Käytiin taluttaen kävelemässä varmaan 4. kilometrin lenkki. Ravailtiin yhellä pellolla ja käytiin kiertämässä viereisen tallin treenirata, joka on 1200 metriä. Ainakin tuli käveltyä. Ponikin näytti tyytyväiseltä kun pääsi verryttelemään kunnolla. Huomenna mennään varmaan vähän reippaammin liikkumaan, katsotaankatsotaan.

lähdetään kauas pois, sinne mis on lämmin <3 !

Tälläinen pieni kuvakooste Konstantinuksesta, huomenna varmaan taas lisää materiaalia !

         -Heidi-

Nallen blogi!

Eli tehtiin Annikan kanssa Nallelle oma blogi, sinne pääsee alla olevasta linkistä. Menkää ihmeessä katsomaan ja lukijaksi kannattaa ilman muuta liittyä ! :)

   Nalle The Teddybear


    -Heidi-