Melukylän Kersti

Pienen pieni pohjanmaalainen kotiutui meille uuden vuoden aattona. Me oltiin jo vuoden päivät odoteltu juoksuja yhteen kivaan perropentueeseen, mutta ei niitä vaan tullut. Kun Annika otti Luizan, aloin pohtimaan, josko mekin otettaisiin rescue. Niitä harvemmin kuitenkaan luovutetaan alle 23-vuotiaille, joten se vaihtoehto sulkeutui aika pian pois. Aloin sitten sivusilmällä vilkuilemaan kaikkia pentueita, rodulla tai roduttomuudella ei enää ollut niinkään väliä. Nuoret kodinvaihtajat oli myös luupin alla. Muutama viikko takaperin sitten bongasin tämän pentueen. Isänä oli aussi ja äiti oli pienmünsterin ja bordercollien risteytys.

   Pieni sananen sekarotuisista ja omista ajatuksista. Mun mielestä koiran tärkeimmät ominaisuudet on sen luonne, työkyky, terveys ja noh, siinä ne oikeastaan olikin. Ennen olin kiveen hakattu rotukoiraihminen, eikä mua olis saanut ottamaan seropia millään ilveellä, koska halusin tietää koiran taustat supertarkkaan ymsyms. Kuitenkin muutamaa seropi "kasvattajaa" seurattuani olen muuttanut käsitystäni. Edelleen mun mielestä koiran terveys on todella tärkeä asia, koira voi kuitenkin olla terve, vaikka olisikin sekaroituinen. Ison harppauksen kennelliitto on tehnyt siinä, että fix-rekisterissä olevien koirien tiedot näkyy koiranetissä, niitä voi kuvata normaaliin tapaan ja niiden kanssa voi harrastaa ja kilpailla tietyissä lajeissa, mutta mm. valioituminen ei kuitenkaan esim. agilityssä ole mahdollista, sillä valioitumiseen tarvitaan näyttelytulos, jota sekaroitunen ei luonnollisesti voi saada. Mun mielestä olis kiva, jos sekarotuisilla olis jonkin näköinen oma valioitumiskantansa, johon ei näyttelytulosta tarvittaisi. Ongelmana sekarotuisissa kuitenkin usein on, että koira on terve, jos se ei ole ikinä sairastellut tai näyttänyt ulkoisesti sairaalta. Näyttöä paperilla tästä terveydestä ei kuitenkaan ole. Seropit tulisi yhtälailla kuvata, mikäli niitä on aikomus käyttää jalostukseen. Terveitä työkykyisiä koiria kaivataan, rodusta riippumatta. Itse voisin hyvinkin kuvitella kasvattavani sekarotuisia, tai ehkä ennemminkin voisin sanoa kasvattavani koiria, koiria joilla on päätä käyttöön ja joiden kroppa kestää sen.

  Takaisin meidän pentuun. Tosiaan, pentue ei ollut suunniteltu, vaan surullisen kuuluisa vahinkopentue. Toisin kuin monet vahinkopentueet, tästä oli kuitenkin tehty kennelliittoon virallinen vahinkopentueilmoitus. Äitiä ei oltu kuvattu, isä oli, ihan hyvin paperein. Roduissa on kaikissa jotain, mikä miellyttää mua, ja jos kaikista näistä roduista onnistuu saamaan parhaat puolet esiin, on pennusta tulossa aika kiva paketti harrastuksia ajatellen.

   Nimekseen neiti sai Kersti, Melukylän Kersti. Käytiin katsomassa pentuja niiden ollessa 5 viikon ikäisiä, ja kolme narttua oli silloin vielä vapaana. Pentu taisi ennemmin valita meidät, kuin me se, mutta Juho oli kyllä täysin varma että tämä on se meidän pentu, vaikka itse olin avoin muillekin vapaana oleville nartuille. Niin me sitten muutaman viikon päästä lähdettiin hakemaan pentua, kymmenen tunnin ajomatkan takaa. Lähdettiin perjantai-illalla kymmenen aikoihin ajamaan, ja ajettiin yötä vasten. Aamulla 10 aikoihin oltiin jo perillä, ja lähdettiin pikimmiten kotimatkalle. Matka meni hienosti. Pentu teki kaikki tarpeensa ulos, eikä kertaakaan boksiin. Aluksi häkissä piti huutaa reilun vartin verran, mutta pian sinne jo rauhotuttiin nukkumaan. Kummankaan, mun tai Juhon, vanhemmat ei tienneet pennusta. Meidän iskälle oli kyllä ollut pakko kertoa, että saatiin auto lainaan, kun oma auto sattui lahoamaan samalla viikolla... Käytiin ensin lauantai-illalla mun vanhempien luona, iskä oli töissä, äiti ja pikkusisko kotona. Alkuun äiti ei ollut kovin häkeltynyt pennusta, mutta hetken päästä sitä jo palluteltiin ja lässyteltiin, olihan se niin söpö ja kaikille sukulaisille oli pakko kertoa. Sama kohtalo oli Juhon vanhempien luona, muutaman sekunnin ihmeteltiin mikä helvatan pentu tuo on, mutta Kersti sulatti kaikkien sydämet ja sai niin lämpimän vastaanoton, että nyt vanhemmat kyselee koko ajan koska Kersti tulee kylään :D mä en kestä !

  Arki on lähtenyt rullaamaan kivasti. Mä oon vielä tän viikon ollut lomalla, mutta yksinolemista ollaan jo harjoiteltu paljon. Muutaman kerran päivässä lyhyempiä pätkiä, ja välillä pidempiä. Sisäsiistihän tuo ei vielä täysin ole, mutta kun vie 1,5 tunnin välein ulos pisulle, ei tartte paljon siivota lattioita. Muutama vahinko on sisälle sattunut, muuten kaikki on tullut hienosti ulos! Unnan kanssa pentu tulee vallan mainiosti juttuun, Unna ei vaan ihan ymmärrä, että toinen on vielä kovin pieni, mutta hienosti osaa leikkiä pennun kanssa varovaisestikin.

   Tää on mun eka paimen, joten koulutettavuus on osaltaan varmaan hiukan hakusessa, mutta positiivisen vahvistamisen kautta päästään toivottavasti pitkälle.

   Kerstin minäpystyyvyys oli koetuksella alkuviikon metsälenkillä, kun vastaan tuli pienen pieni varvikko. Penska pisti semmosen kiljunnan pystyyn että huh heijakkaa ! Se tosiaan oli ihan täysin läpi mentävä, mutta motivaatio vain puuttui. Pari kertaa kutsuin ja sitten tultiin kiljuen puskan läpi, ja näin tehtiin kaikille muillekin matkan suurille esteille. Naapurit varmaan kuvitteli, että rääkkään koiria tuolla metässä, mutta ehei, pikku Kernesteri ylittää itseään ja varvikoita.

   Alkuun pennun koordinaatio oli todella huono, sitä ollaan nyt vahvisteltu paljon kävelemällä metsissä ja kehitystä on näinkin lyhyessä ajassa helppo havaita. Ekoina päivinä tupsahdeltiin ympäri paljon vielä ihan tasaisella, kun nyt mennään jo suht sujuvasti vaikeammasakin juurrakossa.

   Pikkusen ollaan jo alettu opettelemaan muitakin juttuja. Naksuttelua aloteltiin tänään, ja istumista harjoiteltiin jo eilen ja se sujuukin jo mallikkaasti. Maahanmenokin alkaa olla jo aika hyvällä mallilla. Kovin paljon kaikkea ja kaikkia tekisi mieli maistaa, mutta hienosti kuuntelee myös kieltoja. Oman nimensä tunnistaa jo täysin ja luoksetulo on myös todella hyvällä mallilla. Kersti on ollut kovin helppo pentu, en muista Unnan tai Ilonan kummankaan olleen näin helppoja. Äänenkäyttö tällä on kyllä ihan eri kaliiperia. Jos ei joku ole hyvin, se kyllä kuuluu.

  Yöt on mennyt aika mallikkaasti, kerran yössä yleensä käydään pisulla, mutta muuten nukutaankin hienosti jo koko yö. Iltaisin viimeisen kerran käydään 10 jälkeen ulkona ja aamulla pisulle pääsee 6 aikoihin, siinä välissä yleensä kerran ehtii hätä yllättää. Pentu viettää yöt ja yksinoloajat pentuaitauksessa, ja sinne ei kyllä hevillä tarpeitaan tehdä, niinkuin ei muuallekaan sisälle helpolla.

   Joka päivä oon nyt koittanut kuvata mahdollisimman paljon, koska vaikka Unnaakin tuli kuvattua, harmittaa kuvien vähäisyys silti. Lisäksi olen tehnyt taulukon, johon merkkaan viikoittaisen kasvun eli korkeus ja pituus, sen lisäksi otan joka viikko rakennekuvan. Niitä tietoja ilmestyy ja päivittyy Kerstin omalle sivulle joka on vielä hiukan kesken. Koko blogin ulkoasu pääsee todennäköisesti jokin päivä remppaan, ja ehkä blogille pitää keksiä myös joku osuvampi nimi. Mutta kuvasaastetta on luvassa, paljon !

         -Heidi