Onnistumisen fiiliksiä ja lämpöä Korppoosta

   Alemmuuskompleksista päästiin jo heti seuraavissa ohjatuissa. Mä sanoin meidän koutsille suoraan että me jätetään kontaktit pois eikä tehdä niitä tälläkertaa ollenkaan. Tänään päästään osaavan vesikoiraomistajan valvovan silmän alle vastaanottamaan neuvoja meidän kontaktiongelmiin. Joskos niistäkin joskus päästäisiin. Viime ohjatuissa tehtiin aika kivaa rataa, jossa hiottiin koiraa mahdollisimman nopeaksi tietyillä kuvioilla ja treenattiin etuleikkauksia.

Itsenäisesti ei olla kovin paljon päästy treenailemaan, sillä ollaan remontoimassa taloa, johon toivon mukaan päästään muuttamaan ennen syksyä. Mikäli remontti edistyy hyvällä vauhdilla, voidaan me päästä muuttamaan jo kesälläkin, mitä pikemmin sen parempi ! Mä oon ainakin muutosta tosi innoissaan. Muutetaan siis poikaystävän kanssa yhteen, sellaiseen hieman vanhempaan taloon, jonka rakentamisesta on jo sen verran aikaa, että remonttia saa tehdä ihan reippaasti. Näin ollen lähes kaikki aika onkin pyörinyt remontissa.

   Vajaa kuukausi takaperin käytiin kuitenkin taas uimareissulla Sippurassa ja ne kuvat eivät ole vieläkään päätyneet blogiin asti, joten tässä pienellä viiveellä muutama kuva.

  Kuvat on harmittavan pimeitä, kun oli jo hämärää eikä ikkunasta tullut yhtään valoa. Tämä uintikerta oli Sippurassa varmaankin viimeisiä meidän osalta, sillä Turkuun tulee vihdoin oma koirien uimahalli. Me varattiin Olivian kanssa jo ajat sinne ja päästään vielä huhtikuun lopulla uiskentelemaan sinne ekoja kertoja.

  Kuten blogissa mainitsin, Zena majaili meillä reilun viikonlopun joka vietettiin saaristossa. Kuvia tuli ainakin miljoona ja ajattelin täyttää tämän postauksen loppuosan nyt niillä. Unna oli aivan täpinöissään, kun koko ajan oli kaveri kenen kanssa painia. Molemmat kävi meressäkin jo pulahtamassa.

Sunnuntaina vietettiin Unnan 2.v synttäreitä, sen kunniaksi koitan kasailla hieman erilaista postausta näistä kuluneista parista vuodesta. 

           -Heidi

Alemmuuskompleksi

   Eilisten ohjattujen jälkeen mulla oli tosi onneton ja osaamaton fiilis. Ongelmana oli tällakin kertaa kontaktit... Saatiin kuitenkin yhdeltä seuran vesikoiraihmiseltä hyviä vinkkejä. Paljon asiaa vaan lyhyessä ajassa, eikä puoletkaan jäänyt päähän. Oman alkuviikon kipeyden takia koira oli täynnä virtaa ja itse vielä vähän puolikuntoinen - ei hyvä yhdistelmä. Rata oli paikoittain ihan kiva, ehkä liian vaikea meille, tai oikeestaan mulle. Kyllä se koira osaa, kun vaan vielä ohjaajakin osaisi. Oon myös aivan liian herkkä ottamaan asioita itseeni ja mun fiilis treenata laskee tosi helposti, jos ja kun mitään positiivista palautetta ei tule. Lopuksi sivuutan jo ne pienetkin positiiviset kommentit.

    Itsenäisissä treeneissä menee usein paljon kivemmin, toki teen aina tehtäviä jotka on meidän tason mukaan. Muutama haastava kohta, mutta muuten sellanen rata että koko radan läpi rämpiminen ei ole ihan yhtä tuskaa, vaan pysyy mielenkiinto sekä koiralla, että ohjaajalla. Ollaan itsenäisissä tehty lähinnä erillistä kontaktitreeniä ja hyppäriä. Mun mielestä treenaamisen kuuluu olla hauskaa, ja siitä täytyy tulla hyvä fiilis. Ei joka treenikerta tarvi olla ihan tuskalla vääntämistä. Me kuitenkin tehdään tota Unnan kanssa vaan ja ainoastaan siksi, että se on molempien mielestä hauskaa. En näe itseäni niin kovin tavoitteellisena harrastajana. Ehkä joskus olisi mukava kilpailla, mutta me voidaan myös kilpailla hyppärillä, kun ei noi kontaktit ihan oo meidän juttu ja sit kun ne joskus on, voidaan siirtyä agiradoille. Me voidaan treenata ja kilpaillakin rauhassa ilman kontakteja vaikka vähän aikaa ja palata niihin myöhemmin, kun siltä tuntuu.



    Zena tuli meille pitämään hoitokoiran paikkaa viikonlopuksi, iltalenkillä oli riemu rajaton, kun Unnalla oli pitkästä aikaa omakokoinen leikkikaveri, jonka kanssa leikit on samanlaisia. Tänään suunnataan auton nokka kohti Korppoota ja mökkiviikonloppua. Luvassa on siis vähän erilaisia lenkkimaastoja ja ehkäpä sitä uskaltaisi jo talviturkkinsa heittää.

          -Heidi